Mistä se kaikki alkoi

HÄRMÄN METSÄSTYSYHDISTYS

Seuran historiasta:

Härmän metsästysyhdistyksen perustava kokous pidettiin 31.12. 1978 klo.13.00 Pekka Liinamaan talossa Kotoluhdassa.

Ensimmäisen kokouksen avasi Martti Toiviainen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Raino Kangas ja sihteeriksi/ pöytäkirjantarkastajaksi Pentti Alaviitala.

Kokouksessa annettiin seuralle nimi ja myös säännöt päätettiin kyseisessä kokouksessa.

Perustajajäseniksi valittiin Raino Kangas, Pekka Liinamaa ja  Martti Alaviitala.

Paikalla oli kaikkiaan 13 innokasta metsästäjää.

 

Ensimmäisen johtokunnan järjestäytymiskokous pidettiin 21.1.1979

Puheenjohtaja  Matti Ylinen

Varapuheejohtaja  Martti Rantanen

Rahastonhoitaja/Sihteeri  Martti Alaviitala

Muut johtokunnan jäsenet: Raino Kangas, Jouko Liinamaa, Antero Huhtala, Teuvo Pesola ja Mikko Alaviitala.

 

 

30-vuotis juhlanäyttely

Koirat


Härmän Metsästysyhdistys juhli 30-vuotista taivaltaan järjestämällä lauantaina yhdessä Härmän Kennelkerhon kanssa ryhmänäyttelyn,. Näytteillä oli 397 koiraa ja 25 eri rotua. Suomenajokoiria oli eniten, peräti 93. Yliviitalan liikuntakeskuksen alueella ollut näyttely keräsi runsaasti myös yleisöä.

Parhaaksi koiraksi valittiin sileäkarvainen noutaja Celtair Need For Speed, jonka omistavat Jutta ja Pasi Kelander Jämsänkoskelta. Koira oli myöskin FCI-ryhmän kahdeksanneksi paras.

Toiseksi parhaaksi koiraksi valittiin suomenajokoira Viistopolun Hila, jonka omistaa Petri Kujanpää Alajärveltä. Koira valittiin myös ajavien koirien parhaaksi. Kolmanneksi valittiin jämtlanninpystykorva Silivilin Aatu, jonka omistavat Risto Tienhaara ja Marko Lukkarinen Säräisniemeltä. Tämä koira oli puolestaan pystykorvien paras.

Runsas koiramäärä yllätti järjestäjät ja sen vuoksi jouduttiin hankkimaan yksi lisätuomari. Lyhyellä varoitusajalla ulkomuototuomari Jari Fors Yppäristä saapui arvostelemaan osan pystykorvista ja osaa ajavista koirista. Muut tuomarit olivat Sakari Poti Laihialta, Matti Palojärvi Vaasasta, Raija Tammelin Jämsänkoskelta ja Anna-Liisa Heikkinen Petäjävedeltä.

Paras kasvattajaryhmä oli walesinspringerspanieli kennel Rocbee, jonka omistaa Sari Kauppinen Kankarista. Paras veteraani oli amerikancockerspanieli Frosty Kiss´Black As Night, jonka omistaa Terhi Riihimäki Harjavallasta. Useita koiria saavutti Suomen muotovalion arvon saamalla 3. sertifikaatin.

Juhlivan yhdistyksen jäsenistä Matti Ylinen vastaanotti Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirin viirin. Kennelpiirin hopeiset piiriansiomerkit saivat Kalle Ruotsala, Antti Ruotsala, Kirsi Holma ja Pirre Puronvarsi. -pp